maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ultimate Harry Potter-tag

©Hande

En malttanutkaan pitää näppejäni erossa Harry Potter-kirjoista, joten palasin niiden pariin - tällä kertaa englanniksi. Olen lukenut jo Viisasten kiven sekä Salaisuuksien kammion ja minulle iski suuri Harry Potter-innostus niiden myötä. Löysin internetistä laajan Potter-tagin, jonka päätin kääntää ja vastata sen kysymyksiin. Mukana on myös elokuva-aiheisia kysymyksiä, mutta muuten vastaan kysymyksiin kirjojen perusteella.

HUOM! Tag sisältää kysymyksiä, joiden vastaukset voivat paljastaa merkittäviä kohtia kirjasarjan juonesta. Jos Harry Potterit kiinnostavat, mutta ovat vielä lukematta, ei kannata lukea tätä tekstiä.

YLEISTÄ

1. Mikä on lempikirjasi?
Puoliverinen prinssi. Se tuntuu mielestäni eheimmältä, sillä kirja on selvästi osa suurempaa kokonaisuutta, mutta sisältää silti oman, hienon tarinansa. Lisäksi monet henkilöhahmot kehittyvät valtavasti ja heistä paljastuu paljon uusia, kiehtovia puolia.

2. Mistä kirjasta pidät vähiten?
Feeniksin kilta. Kyllä minä pidän tästäkin osasta, mutta siinä Rowling sortuu mielestäni käyttämään turhan paljon ärsyttäviä, tarinankerronnallisia kliseitä. Romaanissa on myös pari sivujuonta, joita pidän melko turhina.

3. Mikä on suosikkielokuvasi?
Viisasten kivi tai Salaisuuksien kammio, en osaa päättää. Ne ovat uskollisimpia kirjoille ja rakastan pääkolmikon yhteen hitsautumisen prosessia elokuvissa. Kaiken lisäksi Viisasten kivi teki minusta vannoutuneen Alan Rickman-fanin, koska minusta hän oli Kalkaroksena kuin suoraan kirjan sivuilta nostettu.

4. Entä mikä on inhokkielokuvasi?
Feeniksin kilta. Käsikirjoituksessa on menty monessa kohtaan metsään: juonen kannalta tärkeitä kohtia on jätetty pois ja tilalle tungettu turhia kohtauksia, joista kaikki eivät olleet edes kirjassa. Elokuva on myös Potter-sarjan ainoa, jota katsoessa sorruin katsomaan kelloa kesken kaiken (olin elokuvateatterissa).

5. Lempisitaattisi?
Miksi, oi miksi, tässä kysytään niin vaikeita? :D En pysty millään valitsemaan yhtä sitaattia, joten saatte yhden hinnalla kolme (oikeasti niitä suosikkeja olisi paljon enemmän):

"Onko totta, että sinä huusit professori Pimennolle?"
"On", Harry sanoi.
"Nimitit häntä valehtelijaksi?"
"Niin."
"Sanoit hänelle, että hän-joka-jääköön-nimeämättä on palannut?"
"Niin."
Professori McGarmiwa istuutui pöytänsä taakse ja rypisti otsaansa. Sitten hän sanoi: "Ota keksi, Potter."

"Oon mikä oon, enkä häpee. 'Älä ikuna häpee', mun isäpappa tykkäs sanoo, 'jotkut pitää sitä pahana, mutta semmosilla ei kannata mieltään vaivata.' Ja oikeessa se oli."

"Aina."

6. Kuka on suosikkisi Weasleyn perheestä?
Rakastan koko Weasleyn perhettä, mutta jos on aivan pakko valita, suosikkini ovat Fred ja George - heitä en suostu erottamaan toisistaan. Heidän huumorintajunsa vetoaa minuun ja pidän siitä, miten ilkikurisista luonteistaan huolimatta he eivät kiusaa ketään ja puolustavat perheenjäseniään sekä ystäviään.

Minun on annettava myös kunniamaininta Arthurille, sillä hän on aivan mahtava isä ja rakastan hänen jästi-intoiluansa.

7. Kuka on suosikkisi naispuolisista hahmoista?
Yhden suosikin valitseminen mihinkään ei ole erikoisalaani, joten sanon taas kolme: Hermione, Luna ja professori McGarmiwa. He ovat kaikki älykkäitä, neuvokkaita, rohkeita ja saavat sarjan aikana paljon ikimuistoisia puheenvuoroja. Rakastan myös sitä, miten he kaikki - erityisesti Luna - ovat rohkeasti sitä mitä ovat, välittämättä muiden mielipiteistä.

8. Suosikkipahis?
Tähän on vastattava, että itse pääkonna, lordi Voldemort. Alusta asti hänestä haluaa saada tietää enemmän ja mikä parasta, ajan myötä moniin kysymyksiin annetaan vastaus. Hän ei ole karikatyyrinen pahis, joka vain on paha, vaan hänellä on uskottavat motiivit ja taustat, jotka ovat saaneet hänet toimimaan kirjoissa kuvaillulla tavalla.

Myös Dolores Pimento on hieno pahis, sillä hän on täysi hirviö harmittomalta ja typerältä vaikuttavan ulkokuorensa alla. Voldemortia päädyin jopa säälimään ajan myötä, mutta Pimentoa vihaan sydänjuuriani myöten, eikä mikään saa sitä muutettua. :D

9. Entä suosikkisi miespuolisista hahmoista?
Töherrykseni vuodelta 2008. :D
©Hande
Jälleen kerran, minulla ei ole vain yhtä suosikkia. Eniten pidän Remus Lupinista, Nevillestä, Harrysta ja Severus Kalkaroksesta (kyllä, luit aivan oikein).

Minuun vetoaa kolmessa ensiksi mainitussa heidän hyväsydämisyytensä, vaikka välillä Harryn käytös käykin hermoille.

Kalkaroksesta olen pitänyt alusta asti, vaikka välillä manaankin hänet käytöksineen alimpaan maan rakoon - rakastan hänen sarkastisuuttaan ja olen huomannut myös samastuvani häneen pelottavan paljon.

Kaikkia heitä yhdistää kaksi arvostamaani piirrettä: lojaalius ja rohkeus. Elämä on myös potkinut kaikkia neljää kovasti päähän, mikä voittaa minut heidän puolellensa.  

10. Suosikkiprofessori?
Tähänkin minulla olisi monta vahvaa ehdokasta, mutta eniten pidän Lupinista ja McGarmiwasta. He ovat opettajan tehtävässään ehdottomasti Tylypahkan parhaimmistoa - he ovat oikeudenmukaisia ja tietävät, mistä puhuvat. Lisäksi pidän kovasti siitä, että Lupin antaa myös aremmille ja huonommin menestyville oppilailleen mahdollisuuden loistaa.

KUMMAN TEKISIT MIELUUMMIN

11. Peset Kalkaroksen hiukset vai kuuntelet koko päivän Lockhartin itsekehua?
Pesen Kalkaroksen hiukset. Se kestää taatusti vähemmän aikaa kuin kokonaisen päivän - tosin veikkaan professorin hiusten kaipaavan useamman kuin yhden shampookäsittelyn. Ja ainahan voin pitää hanskoja tätä tehdessäni. Vaikka jotkut Lockhartin tempaukset huvittavatkin minua, inhoan hänen omahyväisyyttään ja tulisin hulluksi, jos joutuisin kuuntelemaan häntä edes tunnin, saatika vuorokauden.

12. Kaksintaistelet innostunutta Bellatrixia vai vihaista Mollya vastaan?
Bellatrix, ehdottomasti. Inhoan Bellatrixia, vaikka hän onkin kieltämättä mielenkiintoinen hahmo, mutta hän murhaa kylmäverisesti minulle monia rakkaita hahmoja, joten ei ihmekään, että haluaisin taistella häntä vastaan. Enkä missään nimessä haluaisi suututtaa Molly Weasleya, sillä hän on todistanut kaikille kirjat lukeneille, miten vaarallinen vastustaja tästä pullantuoksuisesta kotiäidistä tulee, jos hänet onnistuu suututtamaan.

13. Matkustat Tylypahkaan Tylypahkan pikajunalla vai lentävällä autolla?
Pikajunalla. Pääsisin tutustumaan junassa muihin tylypahkalaisiin ja onhan se varmasti hieno elämys kiitää Iso-Britannian halki maagiseen kouluun. 

14. Suutelet Voldemortia vai kylvet Pimennon kanssa?
Yök, mitkä vaihtoehdot... Kumpikaan näistä ei erityisemmin miellytä minua, mutta suutelen mieluummin Voldemortia. Vihaan Pimentoa niin paljon, etten todellakaan suostuisi olemaan hänen kanssaan samassa tilassa, etenkään samassa kylpyammeessa. Ja hehheh, kukaan ei määritellyt, minne Voldemortia pitää suudella, joten voisinhan muiskauttaa sen suukon poskelle tai käteen - ja kaikkoontua välittömästi paikalta pesemään suuni huolellisesti.

15. Ratsastat hevoskotkalla vai lennät Tulisalamalla?
Tämä oli todella vaikea! Olen haaveillut jo ennen Harry Potter-sarjan olemassaoloa luudalla lentämisestä, mutta minua houkuttelisi kuitenkin enemmän hevoskotkalla ratsastaminen. Se olisi varmasti erityisen hienoa, koska ratsaille pääsemisestä tietää, että on ansainnut olennon kunnioituksen. Mutta jos vain mahdollista, ottaisin molemmat vaihtoehdot!

ELOKUVASOVITUKSET

16. Tuntuiko joku hahmoista sinusta erilaiselta elokuvissa kuin kirjoissa?
Ginnyn elokuvaversio eroaa suuresti romaani-minästään. Ginny ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta pidän hänestä paljon enemmän kirjoissa: hän on fiksu ja sanavalmis tyttö, joka ei hätkähdä vähästä. Elokuvissa hän on paljon passiivisempi, mikä harmittaa minua.

17. Pidätkö enemmän jonkun kirjan elokuvaversiosta?
En missään nimessä. Kirjasarjat muodostavat eheän kokonaisuuden, jossa kaikki langat solmitaan loppujen lopuksi yhteen. Pidän myös filmatisoinneista, mutta ne laskevat liikaa sen varaan, että kaikki katsojat ovat lukeneet kirjat - monia kokonaistarinan kannalta tärkeitä kohtauksia on jäänyt pois, monet kysymykset jäävät vaille vastauksia ja eritysesti loppupuolen elokuvissa edetään usein liian hätiköiden.

18. Kumpi on parempi Dumbledore: Richard Harris vai Michael Gambon?
Richard Harris, ehdottomasti. Hänestä huokuu se arvokkuus ja auktoriteetti, jota kirjoissa kuvaillaan. Hän onnistuu mielestäni myös paremmin ilmaisemaan Dumbledoren lempeän puolen. Olin aivan murtunut kuultuani, että hän oli menehtynyt syöpään (että minä vihaan sitä tautia).

Michael Gambon ei ole toivottoman huono, mutta minua raivostuttaa hänen "sekoilunsa" - enkä ikinä suostu antamaan anteeksi, että neljännessä elokuvassa hän raivosi Harrylle kysyessään, oliko poika laittanut nimensä liekehtivään pikariin, kun hänen olisi pitänyt olla rauhallinen ja huolestunut...

Lähde:
http://29.media.tumblr.com/tumblr_m1z5csFMUq1rsfiixo1_400.gif

19. Minkä hahmon tai tapahtuman poisjääminen elokuvista ärsyttää sinua eniten?
Riesun puuttuminen on huutava vääryys, vaikka ymmärränkin syyt hänen pois jättämiselleen. Kuitenkin Riesu tuntuu kirjoissa Tylypahkan sielulta ja olisi ollut hauskaa nähdä hänet valkokankaalla. Minua raivostuttaa myös erityisen paljon kahden tapahtuman vajaaksi jääminen elokuvissa: Kalkaroksen pahin muisto sekä Remuksen avioliitto ja isäksi tuleminen.

Kalkaroksen muistosta leikattiin kaikista tärkein kohta pois - se, joka olisi selittänyt hyvin paljon hänen motiivejaan (ai niin, eikä sitäkään ikinä kerrottu, että Voldemort kuuli ennustuksesta alun perin Kalkarokselta). Remuksen kehityskaaren olennaisimmat osat ovat hänen rakastumisensa ja isäksi tulemisensa. Olisin halunnut nähdä hänen sisäisen kamppailunsa syyllisyytensä ja onnellisuutensa välillä - puhumattakaan siitä, että hän lopulta pyytää Harrya poikansa kummisedäksi.

20. Jos voisit tehdä jonkun Potter-elokuvista uusiksi, minkä valitsisit?
Minun on valittava tähän useampi: Feeniksin kilta sekä Kuoleman varjeluksien molemmat osat. Nämä kaikki sortuivat siihen, että tärkeitä kohtauksia jäi vajaaksi tai kokonaan pois. Pitäisin huolen, että myös kirjoja lukemattomat katsojat saisivat kysymyksiinsä vastaukset.

TYLYPAHKA

21. Mihin tupaan koit aluksi kuuluvasi?
Siitä lähtien, kun luin Viisasten kiven ensimmäistä kertaa, olen pohtinut, mihin tupaan kuuluisin. Totta kai puntaroin tarkkaan, millainen luonteeni on - minulta löytyy paljon piirteitä kaikista tuvista, mutta tulin siihen lopputulokseen, että olisin Rohkelikko tai Korpinkynsi (kuulostanko nyt Hermionelta :D).

22. Mihin tupaan sinut on lajiteltu Pottermoressa tai muualla?
Liityin Pottermoreen neljä vuotta sitten ja olin sekä innostunut että hyvin jännittynyt lajittelutestistä, Pohdin vastauksiani tarkkaan, jotta tulos olisi oikea. Lajitteluhattu julisti lopulta, että olen Rohkelikko. Olin siis arvuutellut itsekseni mahdolliset tupani onnistuneesti. :D

23. Mikä oppiaine olisi suosikkisi?
Pimeyden voimilta suojautuminen ja taikajuomat - kyllä, olen todellakin ollut aina sitä mieltä, että taikajuomat olisi hyvin kiehtova oppiaine. Minä keittelin ja sekoittelin lapsena kaikesta kotoa löytyvästä taikajuomia - tämäkin harrastus on peruja Pottereita edeltävältä ajalta. Minulla on ollut myös outo kiinnostus myrkkyjä kohtaan. Pimeyden voimilta suojautuminen on myös erittäin kiehtova aine, sillä tunneilla on esitelty paljon mielenkiintoisia olioita ja loitsuja. Eikä koskaan ole pahitteeksi osata puolustautua pimeitä voimia vastaan.

24. Mikä loitsuista olisi sinusta hyödyllisintä oppia?
Olisi varmasti erittäin hyödyllistä osata suurin osa kirjoissa mainituista loitsuista, mutta jos on aivan pakko valita, niin varmasti joku parannusloitsu olisi hyödyllisin - sen avulla voisi auttaa monia ja mahdollisesti myös pelastaa lukuisia henkiä.
Tämäkin raapustus on vuodelta 2008.
©Hande

25. Kenen hahmon kanssa ystävystyisit Tylypahkassa välittömästi?
Tähänkään en osaa valita vain yhtä, etenkin kun tätä oli mietittäväkin jonkin aikaa. Varmaan Luna ja Hermione olisivat oppilaista sellaisia, joiden kanssa kemiat kohtaisivat nopeasti.

Lasketaanko professorit mukaan tähän? Silloin sanoisin ystävystyväni nopeasti Lupinin kanssa, samoista syistä kuin aiemmin valitessani suosikkihahmojani. Hänen kanssaan olisi myös mukavaa keskustella lukemistaan kirjoista - hän vaikuttaa lukutoukalta.

Pakko sanoa vielä yksi hahmo: Dobby! Muistin sopivasti, että hän on myöhemmin töissä Tylypahkassa. Hän on aivan ihana hahmo, josta en voi olla pitämättä, joten todennäköisesti myös hänestä tulisi ystäväni.

SEKALAISTA

26. Jos saisit omistukseesi yhden kuoleman varjeluksista, mikä se olisi?
Hömm... Minulla on kaksi vaihtoehtoa, joista valita: elpymyskivi tai näkymättömyysviitta. Minulla olisi suuri kiusaus käyttää elpymyskiveä, sillä olen menettänyt monia läheisiäni ja olisi mukavaa saada jutella heidän kanssaan edes hetken.

Toisaalta, näkymättömyysviitta tulisi kaiken kaikkiaan hyödyllisemmäksi, kun miettii kokonaisuutta. Kyllä minä kuitenkin ottaisin näkymättömyysviitan - olisi hauskaa voida kulkea paikoissa huomaamatta tai tarpeen tullen piilottaa itsensä, läheisensä tai jonkin esineen.

27. Haluaisitko muuttaa jonkun asian kirjoissa (hahmo, tapahtuma jne)?
Ei minulla taida oikein olla mitään, mitä haluaisin muuttaa. Paitsi säästäisin suurimman osan hahmoista, jotka saavat surmansa sarjan aikana - inhoan, kun itselle rakkaita hahmoja kuolee...

28. Kuka on suosikkisi Kelmeistä?
Tätä ei tarvinnut miettiä hetkeäkään: Remus Lupin. Hän on hurmaava luonne ja tietää vastuunsa sekä opettajana että Harryn isähahmona. Hän ei myöskään osallistunut omana kouluaikanaan Kalkaroksen kiusaamiseen, vaikka katseen kääntäminen onkin mielestäni yhtä väärin kuin itse kiusaaminen. Hän on kuitenkin Kelmeistä ainoa, joka selkeästi katuu Kalkarosta kohtaan tekemäänsä vääryyttä ja yrittää hyvittää sitä jollain tavalla, vaikkei Kalkaros olekaan kovin anteeksiantavainen luonne.

29. Jos voisit herättää yhden hahmoista kuolleista, kuka se olisi?
Voi että, kun sarjassa on niin monta hahmoa, joiden kuoleman haluaisin peruuttaa... Listalleni pääsisi suurin osa menehtyneistä hahmoista, mutta jos on aivan pakko valita, herättäisin henkiin Remuksen sekä hänen vaimonsa, Tonksin - heistä en suostu valitsemaan vain toista. Remus oli juuri saamaisillaan ansaitsemansa onnellisen lopun, kun se riistettiin häneltä. Tonks sai kärsiä myös aivan tarpeeksi elämässään ilman tätäkin

Olisi myös julmaa jättää toinen heistä leskeksi, sillä se vaikuttaisi varmasti peruuttamattomasti heistä kumpaankiin. Tärkein syy kuitenkin heidän kuolleista herättämiseensä on se, että heiltä jäi jälkeen pieni poika, joka muuten varttuisi tuntematta omia vanhempiaan - minusta tarinaan ei tarvita enää yhtäkään sellaista lasta, heitä on aivan tarpeeksi ilmankin.

30. Kuoleman varjelukset vai hirnyrkit?
Varjelukset, tietysti. En halua tappaa ketään ja siten repiä sieluani useampaan osaan enkä halua olla kuolematon - kyllästyisin tai ahdistuisin ennemmin tai myöhemmin. Kuoleman varjelusten avulla voisin suojella itseäni mahdollisilta vaaroilta ja olisi kieltämättä mukavaa voida silloin tällöin jutustella edesmenneiden läheisteni kanssa.

10 kommenttia:

  1. Ihania vastauksia ja kivoja piirustuksia! Alkoi tehdä mieli lukea lisää näitä kirjoja, jos kerran niistä paljastuu jotain tärkeää, mitä elokuvista jätettiin pois! Ja luitko tosiaan ainakin yhden näistäk kirjoista päivässä!! Huh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Suosittelen lämpimästi kirjojen lukemista, niissä vastataan lähes kaikkiin kysymyksiin tyhjentävästi - ainakin kaikki mysteerit ratkeavat.

      Juu, kyllä mä näistä oon tainnu lähes kaikki joskus ahmaista vuorokaudessa. :D Tuo Feeniksin kilta oli aika extreme-tempaus, mutta halusin kokeilla ennätyksen rikkomista (aikaisempi ennätys sille kaksi päivää), ja onnistuin. :D

      Poista
  2. Nää vastaukset oli tosi samanlaisia ku itellä olis (vastailin näihin päässäni samalla ku luin)! :D Ainoo että en herättäis hahmoja henkiin vaikka voisinkin - lähes kaikki mulle rakkaat hahmot kuoli, mutta toisaalta jos ne ei olis kuollu, ei kirjat olis ollu läheskään yhtä koskettavia.

    Ja samaistun niin tohon että leffojen tekijät olettaa kaikkien lukeeneen potterit. Katottiin niitä hostperheen kans ja etenkin vikojen kohdalla sain olla äänessä koko ajan ku hostisä (joka ei ollu lukenu kirjoja) halus tietää miks joku hahmo toimi niin tai näin tai miten tämmönen juttu nyt yhtäkkiä voi tapahtua ja häh miks tapahtu noin mut sit tapahtuki näin jne :D Ei ite ollu ees huomannu niitä kaikkia juttuja jotka ohitettiin, mut sit ku toine kysy kaikesta epäselvästä ni tajus miten vähän leffoissa oikeastaan näytetäänkään.

    ps feeniksin kilta meni täälläkin päivässä (vieläpä koulupäivänä!) ja Kalkaros on yks munkin suosikkihahmoista ♥ Severuksessa on niin monta puolta, ja on yks kiinnostavimmista hahmoista Pottereissa jus siks.

    Huh tulipa pitkä kommentti, mut toisaalta sitä oli postauskin :DD

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltäpä löytyy sitten paljon yhteistä - ainakin mitä tulee Harry Pottereihin! :D Olet oikeassa, kuolemat tekevät kirjoista koskettavia, mutta silti olisin valmis herättämään hahmoja henkiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. En tiedä, johtuuko se kenties siitä, että olen ollut kuoleman kanssa tekemisissä oikeassa elämässä useaan otteeseen ja tiedän sen vaikutukset henkiin jääneisiin. Olisin myös utelias näkemään, mitä olisi tapahtunut Tylypahkan taistelun jälkeen, jos Kalkaros olisikin jäänyt henkiin. :P

      Minä taas olen niitä kranttuja, jotka huomaavat heti, jos elokuvista puuttuu joitain kirjassa olevia asioita - olen kyllä valmis hyväksymään puutokset, jos ne eivät ole olleet kokonaisuuden kannalta tärkeitä, mutta muutoin ärsyynnyn. :D

      Pitkät kommentit eivät haittaa - onpahan enemmän luettavaa. :) Järkytyin hiukan huomattuani, miten pitkä tästä tagista tuli vastauksieni kanssa ja jännitin, jaksaako kukaan lukea tätä. Pelkoni vaikuttaisi olleen turha, sillä tämä on pompannut aika nopeasti yhdeksi luetuimmaksi tekstikseni. :P

      Poista
  3. Suosikkikirjat ja inhokit ovat minulla samoja, ja pidän myös Fredistä ja Georgesta, Dumbledore oli alkuun suosikkini, joskin lumo laimeni Puoliverisessä prinssissä hieman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän myös Dumbledoresta, mutta hän ei minullakaan ole silti aivan niitä kaikkein rakkaimpia hahmoja. Hänen arvonsa olisi voinut laskea minulla alemmaksikin, mutta kun Kuoleman varjeluksissa paljastettiin syyt hänen virhearviointeihinsa ja puutteisiinsa, hän pysyy silmissäni mielenkiintoisena sekä miellyttävänä hahmona.

      Poista
    2. Niinhän se oli eli salaisuuden verho lopullisesti poistui viimeisessä osassa, Puoliverisessä prinssissä Dumbledore oli vain ylimielinen, ja en erityisemmin pidä hänen leikistään eri ihmisten kanssa... aloin muuten melko varhain sarjaa arvella (ehkä osa 3), että Kalkaros olisikin lopulta hyvä ..

      Poista
    3. Se ärsytti minuakin, miten Dumbledore leikki monien ihmisten hengillä - vaikka olihan hän valmis myös uhraamaan itsensäkin tarpeen tullen.

      Pohdin itsekin hyvin varhain Kalkarosta ja hänen rooliaan tarinassa, kenties jo ennen kolmannen osan lukemista. Tulin myös siihen lopputulokseen, että hän on hyvä, mutta esittää pahaa. Tuntui hienolta saada tietää, että on ollut monta vuotta oikeassa.

      Poista
  4. Ohhoh, siinä oli perusteellinen Harry Potter tag! Uskaltaisikohan itse alkaa väsäämään samanlaista :D

    Blogissani on sinulle haaste: https://kirjavarkaantunnustuksia.wordpress.com/2016/06/29/unpopular-bookish-opinions-haaste/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yllätyin kovasti, kun löysin näin kattavan. Toisaalta minusta oli hauskaa, miten laaja skaala kysymyksiä siinä on, joten oli pakko tehdä. :D Tee, jos siltä tuntuu, muttei mikään pakko tietenkään ole. :)

      Kiitos haasteesta! Pitää panna mietintämyssy päähän ja keksiä vastaukset kysymyksiin. :D

      Poista