 |
| ©Hande |
Otava 2009
Kävin katsomassa parisen viikkoa sitten live action-version Disneyn Viidakkokirjasta. Silloin mieleeni muistui, että omistan alkuperäisen romaaniversion, ja että se on vielä lukematta. Halusin selvittää, millainen on populaarikulttuuria suuresti inspiroinut teos, joten otin sen luettavakseni.
Viidakkokirja on kokoelma tarinoita, joista suurin osa sijoittuu Intian viidakoihin. Tarinoiden enemmistö seuraa susien joukossa varttuneen Mowgli-pojan vaiheita, mutta keskiöön pääsee muitakin hahmoja sekä paikkoja. Ne ovat mukavia pikku tarinoita, joita voi lukea esimerkiksi tauoilla ilman, että kesken jättäminen alkaa ahdistaa. Siksi otinkin tämän mielelläni mukaan töihin.
Tarinat ja niiden hahmokaartit ovat monipuolisia. Romaanissa on paljon mielenkiintoisia hahmoja, joista osasta pidän ja osasta en. Mowgli on ollut mielestäni ärsyttävä jo kahden näkemäni filmatisoinnin perusteella, eikä asenteeni kirjan lukemisen myötä muuttunut - hänestä tulee kuitenkin esiin muitakin puolia, jotka lieventävät ärtymystäni häntä kohtaan. Monet eläinhahmot voittivat minut puolelleen, mutta ylitse muiden nousi musta pantteri Bagheera. Hän on ollut suosikkini Disneyn elokuvien perusteella ja oli mukavaa huomata, ettei hänen persoonaansa oltu muutettu niihin.
Romaani on viihdyttävä, mutta se sisältää muutamia epäkohtia: tarinoista heijastuu 1800-1900-lukujen vaihteen konservatiiviset asenteet ärsyttävällä tavalla. Tuli jopa irvisteltyä välillä kuin petoeläin jollekin pienelle sivuhuomautukselle, joka kuitenkin kertoi liikaa kirjoittajan minua etovasta asennemaailmasta. Lisäksi kirjan Mowgli-tarinat etenivät epäkronologisessa järjestyksessä, mikä muutti teoksen rakenteen melko sekavaksi.
Huonoista puolistaan huolimatta teos ei ole epäonnistunut, pikemminkin päinvastoin: Kipling on saanut vaikutteita kirjaansa intialaisista tarinoista ja on kuvaillut lukuisia eläimiä sekä niiden käytöstä onnistuneesti. Hän on selkeästi perehtynyt aiheeseen hyvin, minkä ansiosta kertomukset tuntuvat uskottavilta, vaikka niissä on myös muutamia yliluonnollisia piirteitä.
Viidakkokirja on kiehtova tarinakokoelma, jossa pääsee tutustumaan Intian viidakoiden laajaan eläinkuntaan. En suosittelisi tätä kovin pienille lapsille, sillä kertomuksissa on jonkin verran melko raakojakin kohtia, mutta kouluikäisestä eteenpäin tämä on viihdyttävää luettavaa.
Viidakkokirja on kokoelma tarinoita, joista suurin osa sijoittuu Intian viidakoihin. Tarinoiden enemmistö seuraa susien joukossa varttuneen Mowgli-pojan vaiheita, mutta keskiöön pääsee muitakin hahmoja sekä paikkoja. Ne ovat mukavia pikku tarinoita, joita voi lukea esimerkiksi tauoilla ilman, että kesken jättäminen alkaa ahdistaa. Siksi otinkin tämän mielelläni mukaan töihin.
Tarinat ja niiden hahmokaartit ovat monipuolisia. Romaanissa on paljon mielenkiintoisia hahmoja, joista osasta pidän ja osasta en. Mowgli on ollut mielestäni ärsyttävä jo kahden näkemäni filmatisoinnin perusteella, eikä asenteeni kirjan lukemisen myötä muuttunut - hänestä tulee kuitenkin esiin muitakin puolia, jotka lieventävät ärtymystäni häntä kohtaan. Monet eläinhahmot voittivat minut puolelleen, mutta ylitse muiden nousi musta pantteri Bagheera. Hän on ollut suosikkini Disneyn elokuvien perusteella ja oli mukavaa huomata, ettei hänen persoonaansa oltu muutettu niihin.
Romaani on viihdyttävä, mutta se sisältää muutamia epäkohtia: tarinoista heijastuu 1800-1900-lukujen vaihteen konservatiiviset asenteet ärsyttävällä tavalla. Tuli jopa irvisteltyä välillä kuin petoeläin jollekin pienelle sivuhuomautukselle, joka kuitenkin kertoi liikaa kirjoittajan minua etovasta asennemaailmasta. Lisäksi kirjan Mowgli-tarinat etenivät epäkronologisessa järjestyksessä, mikä muutti teoksen rakenteen melko sekavaksi.
Huonoista puolistaan huolimatta teos ei ole epäonnistunut, pikemminkin päinvastoin: Kipling on saanut vaikutteita kirjaansa intialaisista tarinoista ja on kuvaillut lukuisia eläimiä sekä niiden käytöstä onnistuneesti. Hän on selkeästi perehtynyt aiheeseen hyvin, minkä ansiosta kertomukset tuntuvat uskottavilta, vaikka niissä on myös muutamia yliluonnollisia piirteitä.
Viidakkokirja on kiehtova tarinakokoelma, jossa pääsee tutustumaan Intian viidakoiden laajaan eläinkuntaan. En suosittelisi tätä kovin pienille lapsille, sillä kertomuksissa on jonkin verran melko raakojakin kohtia, mutta kouluikäisestä eteenpäin tämä on viihdyttävää luettavaa.
Arvosana: ✮✮✮½
Aah! Minulla on viha/rakkaussuhde tähän kirjaan! Luin kirjan viime vuonna alkuperäisessä, vanhahtavassa englanninkielisessä kieliasussaan. Ja se oli hirveän tylsä! Luulen, että se johtui siitä, että kirja oli englanniksi, eikä siihen päässyt sisään samalla tavalla kuin jos se olisi ollut suomeksi kirjoitettu. Lisäksi kaikkien kappaleiden alussa ja lopussa olevat "laulut" olivat minusta pitkäveteistä luettavaa. Kirjan lukeminen siis lähinnä ärsytti minua, vaikka välillä tarinoihin tempautuikin mukaan. En löytänyt mistään suomenkielistä versiota, jonka olisin voinut lainata! :( Näin jälkikäteen olen tosi ylpeä itsestäni, etten jättänyt kirjaa kesken. :D Ja luulen, että kirjan lukemisen takia myös uusi Live Action -versio Viidakkokirjasta oli mielestäni niin hyvä, sillä tunnelmiltaan ne olivat samanlaisia.
VastaaPoistaVanhojen kirjojen lukeminen englanniksi on kyllä sellainen suoritus, josta kannattaa olla ylpeä! :) Itseni mielestä suomennos oli helppolukuinen, joten kieli oli todennäköinen syy pitkäveteisyyteen.
PoistaMinäkin pidin siitä, että live action-elokuvassa oli käytetty paljon alkuperäisteoksen juonenkulkua. Tarina muuttui syvällisemmäksi.