Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Ruma sota - talvi- ja jatkosodan vaiettu historia

©Hande

Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Ruma sota - talvi- ja jatkosodan vaiettu historia

Johnny Kniga 2008

Kuten blogikirjoituksieni sisällöstä voi päätellä, historia vetää minua puoleensa kuin hunaja kärpästä. Löysin tämän kirjan monta vuotta sitten kirjakaupan alennusmyynnistä - sotahistoria lukuisine puolineen kiinnostaa minua, joten pakkohan minun oli lisätä teos kokoelmiini. Kirja jäi kuitenkin vuosikausiksi pelkäksi hyllyn täytteeksi, kunnes keksin valita sen yhdeksi #hyllynlämmittäjä-haasteen luettavaksi.

Laki on selvä ja lyhyt: Linjaan vaiko hautausmaalle! Valitse siitä sitten mikä sopivampi on. 

Ruma sota on artikkelikokoelma, joka pureutuu talvi- ja jatkosodan rumimpiin ja laajalti vaiettuihin ilmiöihin. Seitsemän tutkijaa on kirjoittanut 10 artikkelia, jotka käsittelevät sotapropagandaa ja sensuuria, lapsiin ja nuoriin kohdistunutta sukupolviväkivaltaa, rintamaväkivaltaa, päihteiden käyttöä, käpykaartilaisia, poliittisten vankien kohtelua, sota-ajan sukupuolikulttuuria ja seksuaalista väkivaltaa sekä nälkää. Yksi artikkeli käsittelee myös sodan kokeneiden kirjailijoiden, kuten Kalle Päätalon, Mika Waltarin, Eeva Kilven ja Väinö Linnan kokemuksia. Artikkelit ovat kirjoittaneet Jenni Kirves, Sari Näre, Tuomas Tepora, Ville Kivimäki, Atte Oksanen, Ilkka Levä ja Jussi Turtiainen.

Moni sotilaista löysi merkityksen vakavasta ja meuhkaamattomasta rintamauskonnollisuudesta, mutta moni myös menetti uskonsa kaikkeen muuhun paitsi toveruuteen tai omaan apuun. Ylevä ja henkevä puhe oli petollista, paska oli paskaa ja siten luotettavampaa, "rehellistä". Jos jaksoi uskoa kauniiseen elämässä, se oli kätkettävä kyyniseltä maailmalta ja ontoilta fraaseilta. Yksi salpa miehisessä vaikenemisen kulttuurissa - todellisessa tai myyttisessä - oli lyöty lukkoon.

Kirja sisälsi minulle tuttua, mutta paljon uuttakin asiaa. Erityisesti Kivimäen artikkelin rintamaväkivaltaan liittyvään sisältöön olin perehtynyt entuudestaan hänen Murtuneet mielet-teoksensa kautta, ja lisäksi käpykaartilaisuudesta eli rintamakarkuruudesta olen tiennyt melko paljon. Sen sijaan esimerkiksi propagandan kehittyminen sodan aikana tai poliittisten vankien kohtelu olivat minulle hyvin pitkälti tuntemattomia aiheita.

Lukukokemus olikin minulle monilta osin silmiä avaava: erityisesti poliittisten vankien kohtelu järkytti minua. Oli hyvin pysäyttävää lukea, miten kommunisteja, pasifisteja tai jollain muulla tavalla "epäilyttäviä" henkilöitä alettiin vangita jo välirauhan aikana - tämä todistaa sen, että jatkosodan syttymisestä voidaan syyttää suurelta osin Suomen silloisia päättäjiä. Kaiken kukkuraksi vankiloissa ja vankileireillä, joille poliittisia vankeja sijoitettiin, rikosvangitkin olivat poliittisia vankeja paremmassa asemassa.

Poliittisten vankien pidätykset kertovat Suomen valtiojohdon harjoittamasta kaksoisstrategiasta: kansalle haluttiin luoda vaikutelma jatkosodan puolustusluonteesta, mutta käytännössä valmisteltiin hyökkäystä, jos sotilaallinen tilanne, toisin sanoen saksalaisten eteneminen itärintamalle sen vain sallii.

Kirjassa kuvaillaan sotaan liittyviä kamaluuksia hyvin yksityiskohtaisesti, ja välillä minun oli pidettävä tauko lukemisesta, kun minua alkoi ahdistaa. Teoksessa on myös monia karuja, sodanaikaisia valokuvia - en ollut osannut lainkaan varautua tähän ja luin kirjaa monesti julkisissa kulkuneuvoissa, joten oli melko hiillostavaa kääntää sivua, kun seuraavalla aukeamalla saattoi komeilla valokuva esimerkiksi ruumiskasasta. Näinä hetkinä peitin kuvan äkkiä kirjanmerkilläni ja toivoin, etteivät vierustoverini, jotka välillä olivat vasta lapsia, olisi nähneet kuvaa. Kaikista herkimpien kannattaa siis harkita, tarttuvatko kirjaan ollenkaan. Miksi turhaan lukea kauhukirjoja, kun tietokirjallisuuskin saa niskakarvat nousemaan pystyyn?

Vaikka teos käsittelee toista maailmansotaa, melkein kaikissa artikkeleissa kerrotaan, miten tietyt aatteet, asenteet ja toimintatavat olivat syntyneet vuonna 1918 käydyn sisällissodan myötävaikutuksesta. Se vaikutti muun muassa propagandaan, uhrieetokseen sekä rintamakarkureiden ja poliittisten vankien kohteluun sekä siihen, ketkä edes päästettiin armeijaan. Artikkelit kyseenalaistivatkin tutkimustiedollaan väitteen, jonka mukaan talvisota olisi yhdistänyt kahtiajakautuneen kansan. Haavat ovat olleet liian syvällä, jotta ne olisivat parantuneet kahdessakymmenessä vuodessa.

Ruma sota on mielenkiintoinen ja pysäyttävä kirja, joka laajensi tietämystäni liittyen talvi- ja jatkosotaan. Jäin tosin kaipamaan joidenkin aiheiden, kuten sodanaikaisen homoseksuaalisuuden laajempaa käsittelyä, mutta tiettyjen osa-alueiden suppeuden syynä on ollut todennäköisimmin lähdemateriaalin vähyys tai puuttuminen. Tutkijoiden tekstit muistuttivat sotaa kokemattomalle kouriintuntuvasti, miten laajasta ja kamalasta asiasta on kyse, ja kuinka suuret vaikutukset näillä sodilla on vielä 2010-luvunkin Suomeen.

Sisäinen kokemus maailman ennustamattomuudesta on motivoinut kannattajasukupolvea rakentamaan sosiaaliturva siltä varalta, että turva läheltä pettää. Sosiaalinen kannattelu on ikään kuin ulkoistettu yhteiskunnan takaamaan turvaan. Hyvinvointivaltion rakentaminen juurtuu näin yksin pärjäämisen eetokseen, jonka emotionaalinen pohja on välttelevien kiintymyssuhteiden kulttuurissa.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Sain kirjan lukemalla kuitattua Helmet-lukuhaasteen kohdan 12: politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.