Susan Donnell: Pocahontas - intiaaniprinsessa

©Hande

Susan Donnell: Pocahontas - intiaaniprinsessa

WSOY 1995

Kaksi sotilasta tarttui Smithiin ja pakotti hänet polvilleen. Toinen polvista naksahti - ääni kajahti huoneessa kuin pistoolinlaukaus. Sotilaat painoivat Smithia eteenpäin ja alaspäin, hänen päätään päin talven kylmää kiveä. Smith tunsi karkean pinnan ihoaan vasten ja haistoi metsän mullan kosteuden. Tunne oli oudon aistillinen, ja ylellisyys ja turvallisuus valtasivat Smithin. Äkillisen mielihyvän tunne sulki hänen silmänsä. Hän halusi pitää tuon kiven ja tuon tunteen itsellään ikuisesti.

Olen ollut kiinnostunut Pocahontasista pienestä lähtien: Disneyn animaatioelokuvan näkemisen jälkeen halusin tietää hänestä kaiken mahdollisen. Onneksi äitini pystyi helpottamaan tiedonjanoani, sillä hän oli lukenut tämän kirjan - tartuin opukseen itse ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana. Kiinnostukseni kuuluisaa intiaaniprinsessaa kohtaan on herännyt jälleen ja palasin romaanin pariin selvittääkseni, onko sillä minulle tarjottavaa vielä aikuisiälläkin.

Pocahontas - intiaaniprinsessa kertoo powhatan-heimon päällikön suosikkilapsen tarinan faktaa ja fiktiota yhdistellen. Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1607, jolloin kolme laivallista englantilaisia saapui Virginiaan aikeinaan perustaa sinne siirtokunta. Uudisasukkaat asettuivat powhatan-intiaanien maille ja Pocahontas toimi diplomaattina kahden kansan välillä. Erityisen kiinnostavan kirjasta tekee kirjailijan tausta: Susan Donnell on Pocahontasin jälkeläinen neljännessätoista, suoraan alenevassa polvessa.

Yllätyin siitä, miten hyvin muistin entuudestaan kirjan tapahtumat, sillä edellisestä lukukerrasta on yli yhdeksän vuotta. Pidin kirjasta yläasteikäisenä, eikä minun tarvinnut pettyä nytkään: kertomus sieppasi minut mukaansa jälleen kerran. Powhatanien elämäntavan kuvailu on todella mielenkiintoista luettavaa, sillä erilaisten alkuperäiskansojen kulttuurit kiehtovat minua ja sain samalla arvokasta tietoa maailmasta, jossa Pocahontas varttui. Donnell on yhdistänyt fiktion historiallisiin faktoihin onnistuneesti: lopputuloksena on eheä kokonaisuus, jota lukiessa en edes välittänyt, vaikkei kaikkia tapahtumia voida vahvistaa todeksi.

Romaanin keskiössä on Pocahontasin ja tutkimusmatkailija John Smithin välinen rakkaustarina. Loogisesti ajatellen tämä on aikamoinen kardinaalivirhe, sillä romanssista ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita - tutkijat eivät ole edes varmoja siitä, pelastiko Pocahontas koskaan John Smithin hengen. Kertomus on kehkeytynyt kuitenkin vuosisatojen varrella niin suureksi legendaksi, että siitä on tullut keskeinen osa Pocahontasin tarinaa. Ottamatta kantaa romanssin todenperäisyyteen, mielestäni se on toteutettu tässä kirjassa hyvin ja nautin tarinasta kovasti.

Pocahontas - intiaaniprinsessa on kiehtova sukellus 1600-luvun Pohjois-Amerikkaan, jossa kahden erilaisen kulttuurin yhteentörmäys aiheutti suuria konflikteja, jotka nuori prinsessa halusi ratkaista. Se on mielenkiintoinen versio Pocahontasin - yhden kuuluisimman historiallisen naishenkilön - elämästä. Innostuin aiheesta kirjan lukemisen jälkeen niin paljon, että taidan katsoa vielä Disneyn elokuvaversion nettiartikkeleiden lukemisen lisäksi.

Arvosana: ✮✮✮✮

Operaatio Omannäköinen blogi

Olen kirjoittanut tätä blogia nyt vajaat kahdeksan kuukautta. Minulle tekstin lisäksi myös blogin ulkoasu on tärkeä, mutta minulta ovat puuttuneet välineet ja taito luoda persoonallinen ilme. Alkutaipaleella oli siis tyydyttävä siihen, mitä Bloggerilla oli tarjottavanaan. Lopputulos oli mielestäni kelvollinen.

Päästyäni kunnolla bloggaamisen makuun aloin myös etsiskellä aktiivisemmin blogeja seurattavakseni. Ihmisillä on toinen toistaan hienompia ulkoasuja - haaveilin mieleni sopukoissa siitä, että minäkin joskus saisin blogistani itseni näköisen. Eilen päätin, että jos moni muu on onnistunut tekemään blogiinsa bannerin, niin minäkin pystyn. Aloin selailla internetin ihmeellistä maailmaa ja löysin paljon hyviä ohjeita bannerin tekemiseen. Sitten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Ainoa asia, jonka suunnittelin etukäteen, oli siluetin käyttäminen. Inspiraation sain (yllätys, yllätys) Tuntemattoman sotilaan kannesta. Löysin ilmaisen kuvanmuokkausohjelman, jonka avulla pystyin muokkaamaan tavallisesta valokuvasta siluetin. Tämän jälkeen suuntasin sivustolle, jossa voi luoda bannereita ja vain kokeilin erilaisia asetuksia ja fontteja. Noin tunnin pakertamisen jälkeen sain aikaiseksi itseäni miellytävän lopputuloksen.

Pidän Bloggerin tarjoamasta, aiemmin käyttämästäni mallista, joten säilytin sen - värimaailmaa muokkasin sopivammaksi banneria ajatellen. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja toivon sen kelpaavan myös lukijoilleni. On mukavaa huomata, että myös "tavan tallaaja" kykenee tekemään blogistaan omannäköisen.

Mitä tulee kirja-arvosteluihin, sain eilen päätökseen viimeisimmän lukemani opuksen - pyrin tekemään siitä kirjoituksen lähipäivinä.

Shimo Suntila & Tuomas Saloranta (toim.): Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista

©Hande

Shimo Suntila & Tuomas Saloranta (toim.): Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista

Kuoriaiskirjat 2014

Elokuun lopussa osallistuin toista kertaa järjestettyyn Popcult Day-tapahtumaan Malmitalolla. Niille, jotka eivät tiedä, Popcult Day on oikeastaan päätapahtuma Popcultin "etko" - Popcult on länsimaiseen populaarikulttuuriin ja fanittamiseen keskittyvä tapahtuma. Paikalla oli Malmin kirjaston työntekijä vinkkaamassa erilaisia kirjoja, joita sai halutessaan lainata. Yksi lukuhaasteen kohta on lukea kirjaston henkilökunnan suosittelema teos, joten tartuin tilaisuuteen ja lainasin minulle vinkatun teoksen.

Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista koostuu neljästätoista novellista, joista kaikki ovat eri kirjailijoiden kynäilemiä - kuulemma kyseessä ovat kotimaisen kauhukirjallisuuden kärkinimet (en ole perehtynyt tähän genreen kovin syvällisesti, joten en osaa ottaa asiaan kantaa). Kaikki tarinat pyörivät saman aiheen ympärillä: keskiössä on salaperäinen, Stepanin koodeksiksi kutsuttu kirja, joka on vuosisatojen ajan "kylvänyt ympärilleen hulluutta, tuhoa ja kuolemaa" (takakansi).

En lue kovin paljon kauhua, mutta tämä teos vaikutti mielenkiintoiselta. Takakannen tekstin perusteella kirja sisältää minua miellyttävää psykologista kauhua. Pari ensimmäistä novellia eivät kuitenkaan vakuuttaneet minua: ne olivat kiinnostavia, mutten edes jännittänyt hiukan niitä lukiessani. Ehdin jo ajatella, ettei antologialla ole minulle mitään annettavaa, mutta kolmannen novellin aikana alkoi tapahtua - loput novelleista luinkin kahta poikkeusta lukuunottamatta niskakarvat pystyssä.

Hopeoitu vainaja-antologia oli vavisuttava elämys ja tarjosi virkistävää vaihtelua tavanomaiselle lukemistolleni - pitäisi selkeästi ottaa tavaksi etsiä kirjavinkkauksia ja tarttua rohkeasti itselle vieraisiin kirjallisuuden lajeihin!

Arvosana: ✮✮✮✮

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

©Hande

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Otava 2015

Joka kerta, kun postiluukustani kolahtaa kirja, tulen hyvälle tuulelle: saan mahdollisuuden tutustua uudenlaisiin maailmoihin. Lohikäärmeen värit tarjosi minulle erilaisen lukukokemuksen, sillä en ole lukenut koskaan Kiinaan sijoittuvaa kirjaa. En ole myöskään lukenut aiemmin teosta, joka käsittelee näin avoimesti prostituutiota.

Lohikäärmeen värit kertoo kolmikymppisen Kimin sekä hänen kiinalaisen äitinsä tarinan. Kimin äiti Xiaolong on lähtenyt Suomesta pojan ollessa vasta vuoden vanha - suomalaisen isän kanssa kahdestaan jääminen ja äidittä eläminen ovat vaivanneet Kimiä aina ja hän päättää lopulta lähteä äitinsä kotimaahan toivoen löytävänsä hänet. Ajoittain teoksessa siirrytään ajassa taaksepäin seuraamaan Xiaolongin vaiheita. Suomi ja Kiina vaihtelevat tapahtumapaikkoina koko teoksen ajan.

Vaikka tarina oli mielestäni mielenkiintoinen, kerronta jäi ajoittain melko valjuksi. Petyin myös siihen, että suomalaiset kuvattiin poikkeuksetta jurmuiksi, jotka eivät puhu tunteistaan - tämä stereotypia on kulutettu jo puhki. Myönnetään, joskus stereotypioiden viljely on paikallaan, mutta tässä romaanissa se vain turhautti.

Pekkola on valinnut kertomukselleen mielenkiintoisen näkökulman: se on erittäin raadollinen, mutta samaan aikaan myös hyvin kaunis. Kielikuvat lumoavat, vaikka kirja kuvailee enimmäkseen köyhien naisten kurjaa asemaa Kiinassa - heidän vaihtoehtonsa ovat avioliitto, työskentely huonoissa olosuhteissa tehtailla tai prostituutio. Moni valitsee prostituution, koska sillä tienaa paremmin kuin tehtaalla raatamisella. Romaanin teemat pysäyttävät ajattelemaan.

Teoksen tunnelma on ennen kaikkea haikea: se koostuu ihmisten kipeistä henkisistä haavoista sekä kaipuusta taloudellisesti parempaan elämään ja rakkauteen. Oloni oli kirjan sulkemisen jälkeen surumielinen, mutta silti levollinen - tuli tehtyä aikamoinen matka, mutta pääsin perille. Eikä tämä lukukokemus unohdu hetkessä.

Arvosana: ✮✮✮½

Margaret Atwood: Ryövärimorsian

©Hande

Margaret Atwood: Ryövärimorsian

Otava 1994

Nappasinpa taas vanhempien kirjahyllystä opuksen lainaksi lukuhaastetta varten. Minulla ei ollut mitään erityistä syytä tämän teoksen valitsemiseen - se vain sattui täyttämään haastelistan yhden kohdan kriteerit. Olen kuitenkin kuullut, miten Atwoodin teoksia kehutaan, joten aloitin lukemisen kiinnostuneena.

Romaani ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta: alku oli hidas ja juonen ensimmäinen puolikas sen verran tylsä, etten voinut lukea teosta kovin nopeasti. Suureksi helpotuksekseni juoni muuttui kiinnostavammaksi loppua kohden, joten lukutahtini nopeutui. Mitään käänteentekevää parannusta ei tapahtunut, mutta pystyin ainakin lukemaan useamman luvun yhdellä lukukerralla.

Ryövärimorsian kertoo kolmesta ystävättärestä - Tonysta, Charisista ja Rozista - jotka ovat tutustuneet toisiinsa heitä kaikkia huijanneen Zenian edesottamusten myötä. Tämä femme fatale on viekkaudellaan houkutellut päähenkilöt puolelleen, mutta kadonnut sitten vieden mukanaan rahaa sekä uhriensa miehet. En voi sanoa pitäneeni kolmikosta erityisemmin: mielestäni he olivat ärsyttävän voimattomia ja vaikuttivat elävänsä vain miellyttääkseen miehiään, jotka olivat kaikki inhottava tavalla tai toisella. Toisaalta naisia käy sääliksi heidän rankkojen kokemustensa takia.

Trion yhteinen vihollinen, Zenia, ei myöskään pääse suosikkihahmojeni listalle, vaikka on hänessä enemmän ytyä kuin huiputtamillaan naisilla. Kieltämättä minua huvitti, miten kovasti Zenia muistuttaa käytökseltään Jokeria: hän muun muassa sepittää kullekin uhrilleen erilaisen tarinan menneisyydestään ansaitakseen heidän sympatiansa. Se vähäinen hohto, jonka hahmo sai silmissäni tämän yhteneväisyyden ansiosta, simahti kuitenkin hahmon ennalta-arvattavuuteen.

Juoni muuttui kirjan puolenvälin jälkeen kiinnostavammaksi, mutta loppu oli hyvin outo. En oikein osaa kuvailla kirjan sulkemisen jälkeistä tunnetta - paras sana lienee "epämääräinen". Jos romaanilla oli jokin sanoma, se meni minulta tyystin ohi. Ryövärimorsian on mukiinmenevä teos, muttei mielestäni suosittelemisen arvoinen. Saatan silti tulevaisuudessa tutustua Atwoodin muihin teoksiin.

Arvosana: ✮✮✮

Mauri Kunnas: Seitsemän koiraveljestä

©Hande

Mauri Kunnas: Seitsemän koiraveljestä

Otava 2003

Päätin hoitaa alta pois Kirjan vuoden lukuhaasteen kohdan "kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta". Teoksen miettiminen oli aluksi todella vaikeaa, sillä en edes tiedä, mistä kaikista klassisista tarinoista on tehty mukaelmia eikä internet osannut auttaa minua. Lopulta muistin, että siskollani on Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä-kirja, joka on mukaelma Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä (tämän varmasti tajuavat lähes kaikki suomalaiset). Hain teoksen lainaan ja luin sen hetkessä loppuun.

Minä ja siskoni omistamme Kunnaksen tuotannon lähes kokonaan - vanhemmat lukivat niitä meille iltasaduiksi ja palasimme niiden pariin myös siinä vaiheessa, kun osasimme itse lukea. Tätä kirjaa en ole aikaisemmin lukenut, joten pääsin testaamaan, miten Kunnas maistuu minulle aikuisiällä. Hyvinhän se maistui: Seitsemän koiraveljestä on viihdyttävällä tavalla kirjoitettu ja kuten aina Kunnaksen tuotannossa, kuvitus vahvistaa tarinankerrontaa värikkyydellään sekä yksityiskohtaisuudellaan. Odotin myös innolla mahdollisia havaintoja herra Hakkaraisesta, enkä joutunut pettymään - tuo lapsuudesta tutuksi tullut, unissaan kävelevä vuohi seikkaili tämänkin teoksen sivuilla.

En ole lukenut Aleksis Kiven klassikkoteosta, mutta tiedän juonen pääpiirteittäin. Seitsemän koiraveljestä tarjosi erinomaisen tiivistelmän kansallisromaanistamme. Kirja tempaisi mukaansa niin hyvin, että innostuin alkuperäisversiosta - täytyy jossain vaiheessa toteuttaa Mauri Kunnaksen toive ja lukea Seitsemän veljestä kokonaisuudessaan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että Aleksis Kiven SEITSEMÄN VELJESTÄ on Suomen paras kirja, enkä tietenkään kyennyt pitämään näppejäni erossa siitä. Toivoisinkin, että tämä koiramainen mukaelma innostaisi lukijoita tarttumaan myös Kiven alkuperäiseen mestariteokseen.

~Mauri Kunnas~ 

Arvosana: ✮✮✮✮

Heidi Köngäs: Dora, Dora

©Hande

Heidi Köngäs: Dora, Dora

Otava 2013

Nappasin tämän kirjan joskus kaupan alennusmyynnistä - taisi jälleen kerran toiseen maailmansotaan liittyvä juoni herättää mielenkiintoni. Teos jäi ostamisen jälkeen kirjahyllyyni odottamaan aikaansa ja nyt se koitti Kirjan vuoden lukuhaasteen ansiosta.

Dora, Dora kertoo Kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speerin joulukuussa 1943 tekemästä matkasta Suomen Lappiin. Fakta ja fiktio sekoittuvat romaanissa, sillä Speer todella teki kyseisen matkan. Tarinaa kertovat omasta näkökulmastaan neljä kertojaa: Speer itse, hänen sihteerinsä Annemarie Kempf, suomalainen tulkki Eero Kallankari sekä seurueen huviksi palkattu taikuri Ewald Himmelblau. Romaanissa on lisäksi useita muita henkilöitä, mutta heidän kuvailunsa jää kertojaäänien varaan.

Kirja ei tempaissut minua mukaansa, mutta siinä oli silti alussa asti outoa imua, joka sai jatkamaan lukemista alun verkkaisuudesta huolimatta. Kerronta on samanaikaisesti reipasta ja hidasta, jolloin se tuntuu leijuvan eteenpäin. Rytmi pysyy koko ajan samanlaisena, mutta jokaisella kertojalla on oma, helposti tunnistettava äänensä. Pidin myös Köngäksen tavasta kirjoittaa historialliseen tapahtumaan liittyvä teos: Dora, Dora on ihmisten tarina, jonka kehikkona toinen maailmansota toimii.

Romaanin henkilöhahmot ovat kiehtovia. Lukija päästetään heidän mieliinsä näkemään asioita, joita he eivät anna muiden nähdä. Suosikkini kaikista on taikuri Himmelblau, joka on itseironinen ja epävarma ihminen - nämä piirteet tekevät hänestä erittäin sympaattisen. Pidän myös Kallankarista, joka tuo suomalaisnäkökulmaa saksalaisvoittoisen hahmokaartin sekaan. Kaikki hahmot ovat keskenään erilaisia, mikä tekee romaanista monipuolisen.

Dora, Doran tunnelma on hyvin kolkko: joulukuinen Lappi on olosuhteiltaan ankara ja lisäksi myös henkilöhahmojen ajatukset ovat erilaisista syistä melko synkkiä. Teos kuvaileekin oivaltavasti ihmismieltä, erityisesti sodan vaikutuksia siihen sekä ihmisten välisiä valtasuhteita.
Tarinan lopputulos ei miellyttänyt minua, mutta muuten viihdyin kirjan parissa - se oli kiintoisa ja ajatuksia herättävä kokemus.

Arvosana: ✮✮✮✮