torstai 8. joulukuuta 2016

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 8. luukku


Olen tämän vuoden aikana päässyt kunnolla sisään kirjabloggaajien yhteisöön, joten päätin uskaltaa osallistua myös joulukalenterin tekoon.

Tänään on kulunut 151 vuotta siitä, kun kuuluisin suomalainen säveltäjä, Johan "Jean" Sibelius, syntyi. Vaikka Sibeliuksella on ollut paikkansa suomalaisten ja myös ulkomaalaisten sydämissä, hän sai liputuspäivän vasta viisi vuotta sitten. Muistan ensimmäisen kerran todella hyvin: opiskelin tuolloin Sibelius-lukiossa ja meidän koulumme oli aiemminkin juhlistanut säveltäjää, jolta koulu oli nimensä saanut. Juhlallisuudet olivat samanlaiset kuin ennenkin, mutta tunsin suurta ylpeyttä siitä, että vihdoinkin maassamme liputettiin suomalaisen musiikin kunniaksi.

©Hande

Ostin viime vuoden Helsingin kirjamessuilta Anna Krohnin, Lasse Lehtisen ja Janne Virkkusen toimittaman teoksen Minä & Sibelius - 20 näkökulmaa säveltäjämestariin. Kirja sisältää 19 henkilön kertomukset suhteestaan Sibeliukseen sekä kuvakokoelman säveltäjästä. Teoksen artikkelit olivat hyvin mielenkiintoisia ja ajattelin niiden innoittamana kirjoittaa omasta suhteestani Jean Sibeliukseen.

Kun olin pieni, luulin aluksi Sibeliuksen olevan ulkomaalainen - Jean Sibelius ei kuulosta kovin suomalaiselta nimeltä. Yllätyin ja ilahduin suuresti vanhempieni sivistettyä minua kertomalla, että Sibelius onkin niin sanotusti meidän omia poikia. Olin tykästynyt hänen musiikkiinsa ja huomasinkin tämän jälkeen Sibeliuksen olevan kaikkialla.

Kouluikään asti tiesin Sibeliuksesta vain hänen musiikkiteoksiaan ja hiukan miehen elämästä. Asia muuttui kuitenkin neljännellä luokalla, kun musiikin opettajani pisti meidät tekemään kirjallisen työn Sibeliuksesta - työmme käsittelivät säveltäjää erilaisista näkökulmista, sillä opettaja oli antanut muutaman tarkennetun aiheen, joista valita. Minä valitsin aiheeksi säveltäjämestarin perheen ja sainkin työn ansiosta lisätietoa hänestä.

Voi niitä aikoja, kun piti tehdä työt käsin. :D
©Hande

Olen soittanut viulua 6-vuotiaasta, enkä ole välttynyt Sibeliukselta silläkään saralla: ensinnäkin häntä on käsitelty laajalti musiikin teorian oppitunneilla - musiikkiopistossa soittavat opiskelevat myös teoriaa. Lisäksi olen saanut soittaa hänen musiikkiaan elämäni eri vaiheissa. Soitin yläasteikäisenä Helsingin lapsijouset-orkesterin riveissä, ja ohjelmistoomme kuului vuosien ajan muun muassa Sibeliuksen Andante Festivo - vaikken ole soittanut kappaletta vuosikausiin, muistan sen vieläkin ulkoa lukuisten harjoitus- ja konserttituntien myötä. Muistan myös ikuisesti, miten raikuvat aplodit saimme jokaisessa konsertissa kappaleen esittämisen jälkeen. Olen soittanut Sibeliusta myös yksityistunneilla: hänellä on lukuisia pienkappaleita pianolle ja viululle ja olen soittanut niistä osia vuosien varrella.

Peruskoulun päätyttyä hain Suomen musiikkiaiheisen erityistehtävän saaneeseen lukioon, Sibelius-lukioon, ja pääsin sinne musiikkilinjalle. Kuten jo aloituskappaleessa kerroin, siellä säveltäjää oli juhlistettu jo ennen kuin hänen syntymäpäivästään tuli virallinen liputuspäivä. Oli hienoa voida opiskella lukiossa, jossa pystyi opiskelemaan kosolti musiikkiaiheisia kursseja ympäristössä, joka kannusti musikaalisuuteen lukion perustehtävän lisäksi. Olin jo elämäni aikaisemmissa vaiheissa huomannut Sibeliuksen merkityksen suomalaisessa kulttuurissa, mutta se korostui entisestään opiskeltuani hänen mukaansa nimetyssä koulussa.

Viuluni ja Sibeliuksen
op. 78 nro 2: Romanssi.
©Hande

Sibeliuksessa minulle on luonnollisesti ollut tärkeintä musiikki, erityisesti tietyt kappaleet. Finlandia on tietysti ollut ensimmäisiä säveltäjän teoksista, joiden kanssa olen ollut tekemisissä - olen kuunnellut sitä sekä soittanut ja laulanut Finlandia-hymniä erinäisissä tilanteissa. Lauluosuuttahan Sibelius ei ollut itse aikonut mukaan, mutta kun ajan saatossa ihmiset alkoivat tehdä sävelrunoon erilaisia sanoituksia ja laulaa niitä, Sibelius taipui. Finlandian lisäksi minulle erityisen rakkaita teoksia Sibeliukselta ovat viulukonsertto d-mollissa, Karelia-sarja, Andante Festivo sekä sävelruno Kullervo.

Minulle tulee aina Sibeliuksen musiikkia kuunnellessa hyvin kotoisa olo - siinä heijastuu suomalainen mielenmaisema sekä kunnioitus luontoa kohtaan. Sibeliuksen teokset ovat hyvin tunteikkaita ja hänen teosluettelostaan löytyy mitä erilaisimpiin tunnetiloihin sopivia kappaleita. Hänen säveltäjän uransa oli myös hyvin pitkä, joten siihen mahtuu paljon Suomen historian käännekohtia, minkä myös huomaa musiikkia kuunnellessaan. Palaan herkästi Sibeliuksen musiikin pariin, kun minulla koti-ikävä tai kaipaan rauhaa kiireiden keskellä.

En ole lukenut Minä & Sibelius-kirjan lisäksi pitkään aikaan mitään Sibeliukseen liittyvää kirjallisuutta. Kirjaihmisenä minulla on kuitenkin lukulistalla useampia teoksia, joita haluaisin häneen liittyen lukea. Alla on lyhyt lista Sibeliukseen, hänen elämäänsä ja musiikkiinsa liittyvistä kirjoista, joihin haluaisin tarttua:

  • Sakari Ylivuori: Sibeliuksen lampaanviulu - tarinoita sävelten takaa
  • Jean Sibelius: Päiväkirja 1909-1944
  • Esko Häkli ja Severi Blomstedt: Ainola - Sibeliusten koti Järvenpäässä
  • Jenni Kirves: Aino Sibelius - ihmeellinen olento

♪♫ Hyvää Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää! ♪♫

Kirjabloggaajien joulukalenterissa mukana olevat blogit:

1. Hyllytontun höpinöitä
2. Luetaanko tämä?
3. Limalepakon kirjablogi
4. Lukuhumua
5. Aarrekirjasto
6. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
7. Pieni kirjasto
8. Tuntematon lukija
9. Kirja hyllyssä
10. Hurja Hassu Lukija
11. Dysphoria
12. Annelin kirjoissa
13. Lukutoukan kulttuuriblogi
14. Aina joku kesken
15. Satun luetut
16. Kirjaluotsi
17. Tuulevin lukublogi
18. Hannan kirjokansi
19. Kirjakaapin avain
20. Pauline von Dahl
21. Unelmien aika
22. Luettua elämää
23. Karvakasan alta löytyi kirja
24. Pikun kirjablogi

12 kommenttia:

  1. Oi, kiitos vinkeistä! Pitäisi ehdottomasti tarttua johonkin Sibeliusta käsittelevään kirjaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! :) Suosittelen kyllä tarttumaan - Sibeliuksen elämä ja musiikki ovat sen verran mielenkiintoisia, ettei aika käy pitkäksi niistä lukiessa.

      Poista
  2. Sibeliushan sopii tähän päivään erinomaisesti!
    Tuota Aino Sibeliuksesta kertovaa kirjaa rohkenen suositella, pidin siitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi syy, miksi uskalsin lähteä joulukalenteriin mukaan, oli tieto siitä, että joulukuussa on juhlapäivä, josta pystyn takuuvarmasti kirjoittamaan laajemminkin. Ja onhan se mukavaa puhua muistakin intohimoistaan kirjallisuuden ohella.

      Pitääkin tarttua tuohon Aino Sibelius-kirjaan, kun aikaa riittää - se on sopivasti hyllyssäni odottamassa.

      Poista
  3. Hyvä Hande! Tämä päivä oli just niin sun luukkua varten! Yhtään S-kirjaa en ole lukenut, suosittele sitten vasta-alkajalle jotain kun saat nuo luettua :-)

    VastaaPoista
  4. Erittäin mielenkiintoinen luukku! Tätä oli mukava lukea. Hyvää joulun odotusta sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Hieno aihe tänään. Oli mukava lukea sinun suhteestasi Sibeliukseen.

    VastaaPoista
  6. Olipa tämä luukku tosiaan sinulle kuin omiaan! Ihanaa, että olet säästänyt tuon 4. luokan työn, 10+ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina halunnut säästää koulutyöni ja kokeeni, en antanut vanhempien heittää niitä ikinä pois. :D Työni taisi olla tarpeeksi kattava opettajan makuun. :P

      Poista