perjantai 30. joulukuuta 2016

Läpi historian-lukuhaasteen koonti

©Hande

Osallistuin Klassikkojen lumoissa-blogin Lukumadon järjestämään Läpi historian-lukuhaasteeseen. Siinä oli tarkoituksena lukea kirjallisuutta historian eri aikakausilta - historia-intoilijana lähdin haasteeseen mukaan enemmän kuin mielelläni. Lukutasot määräytyivät luettuen kirjojen sekä aika- ja tyylikausien mukaan ja tietyn lukutason saavuttaminen merkitsi tiettyyn aatelisarvoon pääsemistä. Suhtauduin tähän haasteeseen erittäin kunnianhimoisesti ja tavoittelin heti alusta asti korkeinta lukutasoa eli keisarinnaa, jota varten oli luettava 14 kirjaa, yksi kultakin kirjallisuuden tyylikaudelta.

Haaste eteni osaltani melko tasaiseen tahtiin: luin keskimääräisesti 1-2 haasteeseen liittyvää kirjaa kuukaudessa. Aluksi luin teoksia, joita löytyi omasta hyllystäni, mutta haasteen edetessä aloin turvautua yhä enenevässä määrin kirjaston palveluihin. Lukemistoni kattoi melko laajan valikoiman erilaista kirjallisuutta: mukana on romaaneja, runoutta, esseitä ja näytelmiä.

Luetut kirjat:

Antiikki (800 eaa - 400 jaa) - Homeros: Odysseia
Keskiaika (400-1400-luku) - Dante: Jumalainen näytelmä
Renessanssi (1400-1500-luku) - Miguel Cervantes de Saavedra: Don Quijote I osa
Barokki (1600-luku) - Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun
Klassismi (1600-luku) - Molière: Ihmisvihaaja
Valistus/esiromantiikka (1700-luku) - Daniel Defoe: Moll Flanders
Romantiikka (1800-luvun alku) - Victor Hugo: The Man Who Laughs
Realismi (1800-luvun loppu) - Minna Canth: Hanna
Naturalismi (1800-luvun loppu) - Émile Zola: Thérèse Raquin
Symbolismi (1800-1900-luvun vaihde) - Arthur Rimbaud: Hirtettyjen tanssiaiset
Modernismi (1900-luvun alku) - Virginia Woolf: Oma huone
Ekspressionismi (1900-luvun alku) - Hermann Hesse: Arosusi (kirjoitus tulossa)
Radikalismi (1900-luvun loppu) - Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini
Postmodernismi (1900-luvun loppu) - John Irving: Vapauttakaa karhut!

Lukusaldokseni kertyi 14 kirjaa, yksi kultakin tyylikaudelta - onnistuin siis tavoitteessani ja ylsin lukutasolle keisarinna. Haaste oli mukava suorittaa, ja se tutustutti minua uudenlaiseen kirjallisuuteen. Suuret kiitokset Lukumadolle haasteen järjestämisestä!

6 kommenttia:

  1. Oletpa suorittanut tämän haasteen hienosti. Onneksi olkoon. Nyt odottelen postaustasi Arosudesta, joka on yksi minun suurimmista kirjakokemuksistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ollut alunperin varma, onnistuisinko tavoitteessani, joten olen ilahtunut pystyttyäni siihen. :)
      Postaus Arosudesta ilmestyy ensi vuoden puolella - siinä oli sen verran paljon sulateltavaa, että tarvitsen mietintäaikaa, jotta voin pukea ajatukseni sanoiksi järkevästi.

      Poista
  2. Olisipa ollut kiinnostava haaste tämäkin. Onnittelut hienosta suorituksesta! Arosusi on monille ihmisille tosi merkityksellinen kirja - en ole itse sitä lukenut, mutta senpä voisi ottaa vaikka kirjabloggarien klassikkohaasteen seuraavaan osaan työn alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)
      Suosittelen Arosutta oikein lämpimästi - se herätti paljon ajattelemisen aihetta, mikä sopii minunlaiselle pohdiskelijalle. :D

      Poista
  3. Hienoja kirjoja olet saanut luettua! Moll Flandersin olen minäkin joskus aikoinaan lukenut ja se oli kyllä mielenkiintoinen lukukokemus. :D Jumalainen näytelmä ja Odysseia kiinnostaisivat myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin oikeastaan itsekin siitä, miten hyviä kirjalöytöjä onnistuin haasteen aikana tekemään - mukaan mahtui useampikin positiivinen yllättäjä.
      Jumalainen näytelmä ja Odysseia ovat kumpikin kiinnostavia teoksia - Odysseia oli minusta tosin huomattavasti helppoukuisempi kuin Jumalainen näytelmä.

      Poista