torstai 9. helmikuuta 2017

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

©Hande
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Otava 2015

Olen mukana Ylen Kirjojen Suomen 101 kirjaa-projektissa yhdellä kirjalla, josta kirjoitan keväällä. Olen kuitenkin luvannut itselleni lukevani tänä vuonna enemmän kotimaista kirjallisuutta, ja kiinnostuin monista muistakin sadan kirjan listan teoksista. Kirjavat kissat-haasteen innoittamana tartuin listalta ensimmäiseksi Pajtim Statovcin esikoisteokseen. 101 kirjaa-projektia varten kirjasta kirjoitti Kirjasähkökäyrä-blogin Mai - klikkaa tästä lukeaksesi hänen mietteensä romaanista.

Kissani Jugoslavia liikkuu kahdessa aikatasossa: yhdessä kerrotaan Jugoslaviassa varttuvan albaanityttö Eminen tarinaa 1980-luvulta eteenpäin, toisessa seurataan Eminen pojan, Bekimin, vaiheita nykyhetken Suomessa, jonne hänen perheensä on paennut Jugoslavian sotaa 1990-luvulla. Menneisyyden vaikutukset näkyvät myös nykyisyydessä ja tarinat lomittuvat yhtenäiseksi jatkumoksi.
Kuolema oli vaatteet ihmisen yllä, ja koko kaupunki oli kääriytynyt tuhkaan upotettuihin liinavaatteisiin, se yski muurauslaastia ja suihkutti ympärilleen aavemaista sumua, ja se oli niin lähellä, että koko elämä muutti olemustaan: se ei ollut enää ainutkertainen matka vaan lyhyt viilto, neulanpisto sormenpäässä, puukonisku hämärällä kujalla, eikä mikään siinä ollut ainutkertaista.
Statovcin kielenkäyttö on erittäin taiturimaista: hän kuvailee mukaansatempaavalla tavalla albaanikulttuuria, sodan kauhuja, pakolaisuutta, ennakkoluuloja sekä ulkopuolisuuden tunnetta. Tapa, jolla Statovci kirjoittaa, saa pysähtymään monta kertaa ja miettimään kulloinkin kuvailtua asiaa tai tilannetta. Teksti herätti minussa myös hyvin erilaisia tunteita: surua, toivoa, suuttumusta, uteliaisuutta, hämmennystä ja häpeää.

Lukukokemus oli minulle hyvin hämmentävä: Eminen osuudet olivat kyllä kerronnaltaan selkeitä, mutta Bekimin tarina sisälsi niin paljon vertauskuvallisuutta ja symboliikkaa, että myönnän suosiolla monien asioiden menneen minulta yli hilseen. Tarina sisältää erityisen paljon käärmeitä ja kissoja, joilla on selkeästi symbolinen merkitys. Yritin olla ottamatta paineita merkitysten löytämisestä, mutta tarinan edetessä mieleeni alkoikin putkahdella useampiakin mahdollisia merkityksiä - en tiedä, onko niistä yksikään niin sanotusti oikea tulkinta, mutta tuskin sillä on väliäkään, ja minusta oli mukavaa kokea näitä ahaa-elämyksiä.

Kissani Jugoslavia ei ole missään nimessä kirja, jokaon hetkessä pureskeltu, vaan se on vaatinut minulta paljon sulattelua, ennen kuin pystyin kirjoittamaan siitä. Pitkästä pohdinta-ajastakin huolimatta minusta tuntuu, etten ymmärtänyt romaanista kuin pieniä häivähdyksiä. Kuitenkin se teki minuun vaikutuksen, sillä se herätti minut ajattelemaan. Rupesin tutkiskelemaan itseäni ja jouduin myös kasvotusten oman kulttuurini häpeäpilkun, rasismin, kanssa. Tuntui siltä kuin joku olisi viskannut jääkylmää vettä niskaani.

En osannut arvata etukäteen, että Kissani Jugoslavia jäisi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen - se ei ole minusta kuitenkaan huono asia. Statovcin esikoisromaani on pysäyttävä kokemus ja palaan varmasti sen pariin toistekin.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Kuittasin teoksen lukemalla Helmet-lukuhaasteen kohdan 42: esikoisteos.

9 kommenttia:

  1. Hieno postaus <3
    Kiitos linkityksestä.
    Uskomattoman hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Pitäähän sitä mainostaa projektin virallista kirjoitusta, joka on kaiken lisäksi erinomainen.^^
      Kirja on tosiaankin hieno kaikin puolin.

      Poista
  2. Luin tammikuussa Tiranan sydämen, ja haltioiduin. Suuresti. Ja sen olen joka paikkaan sittemmin tainnut jo kertoakin, parhaimmillaan kahdesti. :D Ajattelin että lukisin tämän esikoisenkin pian, mutta yhtäkkiä siihen tarttuminen on alkanut jännittää, epäilyttää, ettei vain jäisi toisen jalkoihin! Pitänee se silti pikimmiten lukea, vaikka odotukset saattavatkin olla hieman kohtuuttomat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tuon tunteen hyvin: monesti itsekin emmin tarttua sellaisen kirjailijan toiseen teokseen, jonka yhtä kirjaa rakastan todella paljon. En ole lukenut vielä Tiranan sydäntä, joten en voi verrata näitä kahta keskenään - toivottavasti kuitenkin uskallat tarttua myös Statovcin esikoiseen. :)

      Poista
  3. Minulla on ollut samankaltaisia ajatuksia kuin Lauralla: tätä on hehkutettu niin paljon, että odotukset on väkisin aika korkealla. Koitan kuitenkin rohkaistua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua minullekin - suosittelen kuitenkin rohkaistumaan, ainakin tämän kirjan kohdalla. :)

      Poista
  4. Minulla on sekä tämä että Tiranan sydän vielä lukematta. Hiljattain luin esp. Arturo Perez-Reverten kirjan Taistelumaalari, jossa käsiteltiin myös Jugoslavian sotaa. Tuntuu hurjalta ajatella että kaikki se tapahti 1990-luvun Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - kun meillä ei ole ollut sotia yli 70 vuoteen, on kovin pysäyttävää tajuta, että tällaista on tapahtunut minunkin elinaikanani, eikä edes mahdottoman kaukana täältä.

      Poista