sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Kirjakuva päivässä-haaste: kuvat 1-4


Kirjablogi Rougen Emilie järjestää nyt joulukuussa kirjakuva päivässä-haasteen, johon päätin osallistua. Päivitän kuvia reaaliajassa Facebookiin ja Twitteriin, mutta teen blogiini viikoittain koonnin, jossa avaan tarkemmin ottamiani kirjakuvia. Yllä olevassa kuvassa näkyvät kunkin päivän aiheet.

©Hande

1. Top 3 (tällä hetkellä)
Olen ollut aina huono valitsemaan pientä määrää suosikkeja, saatika asettamaan niitä paremmuusjärjestykseen. Onnistuin kuitenkin valitsemaan tämän vuoden lukemistosta kolme sykähdyttävintä ja mielenpainuvinta kokemusta - trioa en ole asettanut paremmuusjärjestykseen, ne ovat kaikki yhtä hyviä.

Grant Morrison: Arkham Asylum
Batman vaeltelee vankien valtaamassa Arkham Asylumissa - samalla sukelletaan vankimielisairaalan taustoihin sekä Batmanin mielenliikkeisiin. Sarjakuva oli yhtäaikaa sekä typerä että nerokas ja voitti minut puolellensa psykologisella otteellaan kuin myös lukuisilla alluusioillaan.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Moyesin romaani oli todellinen yllättäjä, sillä en erityisemmin välitä chick litistä, mutta silti rakastuin siihen. Neliraajahalvaantuneen miehen ja tämän henkilökohtaiseksi avustajaksi ryhtyvän, pikkukaupunkiin jumittaneen naisen tarina käsittelee vakavia aiheita kepeällä tyylillä.

Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini
Narsistisen teinipojan tarinan kertova romaani teki minuun suuren vaikutuksen yhteiskuntakritiikillään sekä ristiriitaisia tunteita herättävällä päähenkilöllään. Vaikka lukeminen oli ajoittain hyvinkin ahdistavaa, en kuitenkaan pystynyt laskemaan teosta käsistäni.


©Hande

2. Suosikkigenre(t)
Kuten minulla ei ole yhtä suosikkikirjaa, minulla ei ole myöskään yhtä suosikkigenreä. Minun oli pohdittava pidemmän aikaa, mitkä lajityypit ovat minulle kaikkein rakkaimmat ja sain valikoitua viisi: sotakirjallisuus, historialliset romaanit, klassiset arvoitusdekkarit, psykologiateokset sekä sarjakuvat.

©Hande

3. Kansikuvarakkautta
Tavallisesti minun tapauksessani kokonaisuus ratkaisee kirjan kiinnostavuuden, mutta joskus kansikuva vetää minua niin vahvasti puoleensa, että olisin valmis ostamaan sen jopa lukematta takakantta. Luin kyllä kaikkien kuvassa esiintyvien teosten takakannetkin, mutta niiden kansikuvitus sai minut tutkimaan niitä tarkemmin.

©Hande

4. Sukkasunnuntai!
Syksyn ja talven yksi parhaista puolista on se, että voi pitää villasukkia jalassa. On erittäin tunnelmallista lukea kirjaa, kun jalassa ovat itse neulotut sukat - nämä sukat saivat inspiraation ajalta, jolloin katsoin vielä Putousta. Rakastuin Antsku-nimisen sketsihahmon villasukkiin ja päätin tehdä samanlaiset. :D

4 kommenttia:

  1. Kivaa, että lähdit tähän mukaan! Näitä on tosi kiva seurailla. Itse vaan en osaa yhtään aktivoitua twitterissä, joten kiva seurailla bloggerin puolella. Mä olen tehnyt tätä instagramissa, mutta nyt on parin päivän tauko kiireiden takia. Laitan huomenna sinne siis useamman kuvan :D
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bongasin aikoinaan aiemman kirjakuvahaasteen kuvia ja minua harmitti, ettei minulla ollut silloin blogia ja että huomasin haasteen muutenkin vasta vuosi sen järjestämisen jälkeen. Siksi käytin tilaisuuden nyt hyväkseni ja lähdin mukaan. :)

      Blogillani on kanavat vain Facebookissa ja Twitterissä, joten on suhteellisen helppoa pitää molempia aktiivisena. Instagramia minulla ei ole, enkä aio luodakaan - en ole niin innokas valokuvaaja, että jaksaisin sinne päivitellä. :D

      Poista
  2. Pökerryttävän ihana tuo The Man Who Laughs -kirjan kansi♥ Sisältökin kiinnostaa jokseenkin paljon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastuin myös välittömästi tuohon kanteen nähtyäni sen - oli pakko ostaa se versio kirjasta, vaikkei ollut kaikista halvin vaihtoehto. :P
      Suosittelen lukemaan teoksen, itse ainakin pidin siitä kovasti.^^

      Poista