tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomi(ko) 100 vuotta-lukuhaasteen koonti

©Hande

Osallistuin vuoden kestäneeseen, tänään päättyvään Klassikkojen lumoissa-blogin Suomi(ko) 100-lukuhaasteeseen. Tarkoituksena oli lukea kirjoja, jotka käsittelevät vaiennettua tai väärinymmärrettyä suomalaisuutta. Luin kirjoja haastetta varten melko tasaiseen tahtiin, vaikka syksy onkin verottanut jonkin verran lukemismahdollisuuksiani.

Luetut kirjat:

Saldokseni kertyi täten yhdeksän teosta. Lukemistoni koostui eniten vanhoihin aikoihin sijoittuvista kirjoista, mutta aiheita oli erilaisia: maahanmuuttajat, vammaiset, mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen sekä aseistakieltäytyminen, näin osan mainitakseni. Sisällytin mukaan myös Anneli Kannon Lahtarit, sillä vaikka se käsittelee sisällissodan voittaneita valkoisia, näkökulma on hyvin erilainen kuin entisaikojen paatoksellinen sankarimyytti tai punaisten näkökulmasta kirjoittaneiden kuvaukset kasvottomista hirviöistä. Kirja kuvaa sitä, kuinka esimerkiksi osa valkoisten puolella taistelleista ei enää tiennyt, minkä vuoksi oli mukana tai onko koko sodalla mitään mielekästä tarkoitusta - tästä aiheesta on vaiettu sadan vuoden ajan. Lisäksi huomasin, että historiallisesta kontekstistaan huolimatta kaikkien teosten aiheet ovat ajankohtaisia myös tänäkin päivänä.

Lukuhaaste oli mielenkiintoinen ja tutustutti minut suomalaisuuden eri osa-alueisiin, jotka eivät ole esillä yleisesti, jos ollenkaan. Olisin lukenut mielelläni kirjallisuutta monesta muustakin aiheesta haasteeseen liittyen, ja aionkin tehdä niin tämän haasteen ulkopuolella tulevaisuudessa. Kiitos Lukumadolle haasteen järjestämisestä!

2 kommenttia:

  1. Tämähän on mukava haaste. Hyvää lukemista oletkin valinnut lukulistallesi. Minullekin monet noista kirjoista ovat tuttuja, Yön kantaja odottaa hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste oli tosiaankin mieluinen ja pisti aivonystyrät liikkeelle. Yön kantaja oli todella hyvä, suosittelen lukemaan! :)

      Poista